Wilma Holmberg
Wilma Holmberg

Olen toiminut liikunta- alalla yli 10 vuotta, jonka ansiosta minulla on vankka kokemus sekä ryhmäliikkunnasta ja henkilökohtaisesta valmentamisesta. Urheilu on ollut suuri osa elämääni pikkutytöstä asti. Aika on kulunut taitoluistelun parissa koko nuoruuden. Pitkän taitoluistelu harjoittelun jälkeen päädyin ryhmäliikuntaohjaajaksi, joka veikin minut mukanaan täysin. Myöhemmin täydensin ammattitaitoani Trainer4You Personal Trainer lisenssikoulutuksella, koska tunsin suurta halua jakaa muille liikkumisen tuomaa iloa, sekä auttaa saavuttamaan omat tavoitteet. Valmentajana olen kannustava ja iloinen. Teen 110% sen eteen, jotta saavutettaisiin sinun tavoitteesi. Annan sinulle työkalut tavoitteiden saavuttamiseen, mutta kaikki on lopulta sinusta itsestäsi kiinni. Lupaan kannustaa ja tsempata sinua eteenpäin, unohda pikadietit ja lähde kanssani tekemään pysyvää elämäntapa muutosta.

Näytä vähemmän
Laadukkaat ja monipuoliset personal training-palvelut Vantaalla sekä etänä, yli 10-vuoden kokemuksella!
Valmennus Jokainen asiakas aloittaa asiakassuhteen alkukartoituksella. Alkukartoitus on ilmainen keskustelu tapaaminen missä käydään yhdessä läpi sinun tavoitteesi ja lähtötilanteesi. Alkukartoituksen pohjalta rakennetaan sinun tavoitteita tukevat ohjelmat ja valmennus. Harjoitusohjelmat Harjoitusohjelmat kuntosalille, kahvakuulalle, TRX: lle tai lajiharjoittelua tukeva harjoitusohjelma. Ravinto-ohjelmat Ravinto-ohjelmat asiakkaan tavotteiden mukaan. Sis. esimerkkipäivän ruokavaihtoehtoineen, ruokapäiväkirjan analyysin, henkilökohtaisen neuvonnan aina tarvittaessa. Ryhmävalmennukset Ryhmäliikuntaa ja kuntosali valmennusta, yrityksille ja pienryhmille. Valmennuspaketit Hinnat määräytyvät paketin sisällön mukaan. Paketit sisältävät sovitun määrän harjoituskertoja, ruokavalio -ohjelman, kehonkoostumusmittauksen ja harjoitusohjelman. Varaa aika maksuttomaan alkukartoitukseen ja katsotaan millainen kokonaisuus juuri sinulle sopisi.
SijainnitVantaaVerkko-opetus
OpetuskieletSuomi
Hinta alkaen90€/h
VaikeusasteSoveltuu kaikille
Lisätietoa hinnasta
Yksittäiset Pt-tapaamiset 90 EUR -60 min ohjausta -ei sis. ohjelmaa Kuntosaliohjelma 99 EUR -1 tapaaminen -ohjelma kuvilla ja videoilla -sportyplanner käyttöoikeudet Kuntosaliohjelma etänä 49 EUR -ohjelma kuvilla ja videoilla -sportyplanner käyttöoikeudet Ruokavalio 169 EUR -2 tapaamista -Kehonkoostumusmittaus x 2 Kuntosaliohjelma + Ruokavalio 199 EUR -1 tapaaminen -ohjelma kuvilla ja videoilla -sportyplanner käyttöoikeudet -kehonkoostumusmittaus Omat sivuni: https://ptwilma.fi/etusivu