Juha Hokkinen
Juha Hokkinen

Kipinä liikuntaan syttyi jo nuorena ja olenkin harrastanut säännöllistä liikkumista lajista riippumatta koko ikäni. Harrastustaustaa löytyy muun muassa koripallon parista, jossa pelasin nuorempana SM-sarjaa, mutta tällä hetkellä eniten mukana on tavoitteellinen kuntosaliharjoittelu. Pelkkä punttien nostelu ei kuitenkaan riitä täyttämään omia tarpeita liikunnan parissa. Jos vaikkapa kaveri soittaa trampoliinipuistoon niin kysyn, että monelta mennään. Intohimo liikuntaa ja terveitä elämäntapoja kohtaan on erittäin suuri. Saan suunnatonta iloa siitä, kun voin omalla toiminnallani sekä tiedoillani auttaa muita kehittymään ja voiman paremmin. Erikoisosaamiseni harjoittelussa keskittyy erityisesti painonpudotukseen, lihasmassan kasvatukseen sekä kehon rasvamassan vähentämiseen. Olen urani aikana valmentanut lukuisia asiakkaita aina aloittelijoista jo edistyneisiin kilpatason urheilijoihin, ja ohjattavien kanssa olemme saaneet aikaan loistavia ja ennen kaikkea kestäviä tuloksia sekä muutoksia. Työssäni laatu on kaiken lähtökohtana. Keskityn yksityiskohtaisesti löytämään yksilötason ratkaisut, ja hyvässä yhteistyössä asiakkaan kanssa saamme aikaan. Tarkan mutta tarvittaessa sopivan rennon ohjelmoinnin avulla saamme loistavia tuloksia aikaan. Koulutus: Liikunnanohjaaja (AMK), Vierumäki Liikuntaneuvoja, Vierumäki Personal trainer (Trainer4You) Liikunnanohjauksen peruskurssi (Varalan Urheiluopisto)

Näytä vähemmän
Personal training palvelut kaikentasoisille liikkujille – tervetuloa valmennukseen yksityiselle valmennusstudiolleni tai kätevästi etänä!
Yksilövalmennuksessa löydämme yhdessä sinulle sopivat keinot, joilla pääsemme askel kerrallaan kohti tavoitteitasi. Tämä muoto sopii sinulle, joka haluat asiantuntevaa ja yksilöityä valmennusta juuri sinun tarpeet, tavoitteet ja taustat huomioiden. Mikäli haluat nopeita ja lyhyitä ”neljässä viikossa kesäkuntoon”-tyyppisiä projekteja, niin siinä tapauksessa suosittelen kääntymään jonkun toisen valmentajan puoleen. Valmentaja olen toiminut jo vuodesta 2013 ja yrittäjänä alalla vuodesta 2018. Saman vuoden lopussa aloitin uran kuntosaliyrittäjänä Helsingin Jätkäsaaressa. Tarkemmin sanottuna yksityisen valmennusstudion, Kuntostudio 360, jossa pääset treenaamaan omassa rauhassa oman valmentajasi kanssa. Laita viestiä, niin istahdetaan alas ja tsekataan yhdessä voisinko olla juuri sinulle avuksi. DUOVALMENNUS Tuplasti tai jopa triplasti hauskempi treenimuoto Tule mukaan valmennukseen puolison, kaverin tai vaikka naapurin kanssa! Duovalmennus soveltuu loistavasti keille tahansa taustoista ja tavoitteista riippumatta. Valmennuksessa teidät huomioidaan yksilöinä, joten ero kuntotasossa ei tule koitumaan onglemaksi. Yhdessä treenaamisen ilo ja ekstrabuusti treenikaverista takaa sen, ettei harjoituksista puutu iloa ja tekemisen meininkiä. 2-3 henkilöä. HARJOITTELUN OHJELMOINTI Laaja alkukartoitus, jonka kautta päästään kiinni yksityiskohtaisesti tavoitteisiin ja tarpeisiin (etänä). Etätuki sähköpostin välityksellä valmennuksen ajan. Viikkotason ohjelmointi omatoimiseen harjoitteluun. PIENRYHMÄT Pienryhmätunnit sopivat erinomaisesti sinulle, joka haluat treenata kaveriporukan kanssa turvallisesti, tehokkaasti ja tavoitteellisesti. Kerää siis kasaan 4 – 8 henkilön porukka ja laitetaan treenit käyntiin joko ulkona tai Kuntostudio 360:llä Helsingin Jätkäsaaressa vapaan tuntipaikan löytyessä. Pienryhmätreenit ovat suosittuja myös yritysporukoille ja ne pystytäänkin järjestämään helposti yrityksenne tiloissa, jolloin ryhmäkoko voi olla suurempi. KYSY TARJOUS!
SijainnitHelsinkiVerkko-opetus
OpetuskieletSuomi
Hinta alkaen85€/h
VaikeusasteSoveltuu kaikille
Lisätietoa hinnasta
Erillistunti: 85/h Duovalmennus: 50 €/h/hlö 2-3 henkilön valmennus. Harjoittelun ohjelmointi: 89 €/kk Minimiaika valmennukselle on 2kk. Sen jälkeen eteneminen kuukausi kerralla. Pienryhmäharjoittelu (yksityishenkilöt) 25 €/h/hlö Pakettihinnoittelut: Valmennus x 10 900 € Sisältää 10kpl 60min tapaamista. Voimassa 6kk ostohetkestä. Mahdollisuus maksaa erissä. Valmennus x 25 2150 € Sisältää 25kpl 60min tapaamista. Voimassa 12kk ostohetkestä. Mahdollisuus maksaa erissä. Valmennus x 50 4100 € Sisältää 50kpl 60min tapaamista. Voimassa 18kk ostohetkestä. Mahdollisuus maksaa erissä.
Tiedot varusteista
Syitä hypätä mukaan valmennukseen: Laaja alkukartoitus, jonka kautta päästään kiinni yksityiskohtaisesti tavoitteisiin ja tarpeisiin Sisällöllisesti monipuoliset yhteistreenit Tarkat ja selkeät henkilökohtaiset harjoitusohjelmat omatoimiseen treenaamiseen Ei pikadieettejä tai lyhyitä projekteja vaan kestäviä muutoksia Kehityksen aktiivinen seuranta eri menetelmillä, mm. InBody-kehonkoostumusmittaus, treenipäiväkirja Yhteydenpito Suoritustekniikat kuntoon juuri sinulle sopiviksi Ruokapäiväkirja-analyysi sekä ravitsemusneuvonta