Jori Kota-aho
Jori Kota-aho

Olen -92 syntynyt mäntsäläläinen liikuntaneuvoja sekä koulutettu ja sertifioitu Personal Trainer. Liikunta on ollut aina tärkeässä osassa elämässäni ja oman nuoruuteni vietin nyrkkeilyn parissa. Voimakas motivaatio yhdistettynä suuriin harjoittelumääriin ja tiedon puutteeseen johti vuoden kestäneeseen ylikuntoon ja liikuntakieltoon. Tämä vaikea vuosi elämässäni jätti omat jälkensä, mutta opetti minulle myös paljon itsestäni. Ylikunnon eli alipalautumistilan jälkeen nousin henkisesti vahvempana ja viisaampana takaisin. Varusmiespalveluksen aikana palautin nyrkkeilyn elämääni ja voitin varusmiesten nyrkkeilyn Suomen mestaruuden vuonna 2012. Valmentajana korostan mahdollisimman toimivan ja terveen kehon luomista monipuolisen ja kokonaisvaltaisen harjoittelun sekä kestävien elämäntapojen avulla. Laatu korvaa aina määrän, joten hyvillä tekniikoilla ja liikkuvuusharjoittelulla optimoidaan kehittyminen sekä harjoittelun turvallisuus. Otan valmennuksessani erityisesti huomioon myös asiakkaan kokonaiskuormituksen ja korostan palautumisen tärkeyttä. Tarjolla ei ole lyhyitä dieettejä, vaan tähdätään pysyvään muutokseen, joka on mahdollista oikean tiedon ja asenteen avulla. Kova työ voittaa aina lahjakkuuden, joten korkealla motivaatiolla, laadukkaalla harjoitusohjelmalla ja uskolla omaan tekemiseen voi päästä todella pitkälle. Valmennuksessa otetaan huomioon kokonaisuus ja optimoidaan harjoittelu, ruoka, palautuminen ja yleinen hyvinvointi tukemaan yksilöllisiä tavoitteita. Samat harjoitteluohjelmat ja ruokavaliot eivät toimi jokaisessa elämäntilanteessa, jonka vuoksi ne rakennetaan yhdessä yksilöllisesti asiakkaalle sopiviksi.

Näytä vähemmän
Vahvuuksinani ovat kehonpaino- ja toiminnallinen harjoittelu, liikkuvuuden kehittäminen, ohjelmointi, alipalautumistilan hoitaminen, sekä vegaanisen ruokavalion koostaminen.
Olen Mäntsäläläinen liikuntaneuvoja sekä koulutettu ja sertifioitu Personal Trainer. Tarjoan laadukasta yksilö- ja ryhmävalmennusta sekä liikkumiseen, palautumiseen ja ravintoon keskittyviä luentoja Uudenmaan alueella. Koulutan myös tulevia alan ammatilaisia luennoiden aiheesta liikkuvuus. ​Oma urheilutaustani, monipuolinen käytännön kokemukseni sekä intohimoni jatkuvaan kouluttautumiseen varmistavat tasokkaan valmennuksen. Valmennuksessani korostuvat monipuolisuus, kokonaisvaltaisuus ja hyvät tekniikat, mitkä takaavat tehokkaan ja turvallisen harjoittelun. Huomiota kiinnitetään kokonaisuuteen, jolloin harjoittelu, ruokailu, lepo ja yleinen hyvinvointi optimoidaan tukemaan yksilöllisiä tavoitteita. Harjoitusohjelmat ja ruokavaliot rakennetaan yksilöllisesti jokaisen elämäntilanteen mukaisiksi. Varaa valmennuksesi, niin tehdään tavoitteistasi totta!
SijainnitUusimaaVerkko-opetus
OpetuskieletSuomi
Hinta alkaen69€/h
VaikeusasteSoveltuu kaikille
Lisätietoa hinnasta
PERSONAL TRAINING Valmiit paketit ​ 1 x 60 min tapaaminen 89 € 3 x 60 min tapaaminen 260 € 10 x 60 min tapaaminen 850 € 2 kk starttipaketti 220 € Ravintoanalyysi ja ravintosuunnitelma 89 € Step2Fit -etäohjelma 69 € PT Jorin kotitreenaajat -etäharjoitukset 49,90 € Tapaamisten sisältö ja aikaväli sovitaan yksilöllisesti tavoitteiden ja tarpeiden mukaan. Sinulle sopiva valmennuspaketti voidaan miettiä ja muokata yhdessä. Maksutavaksi käy myös Smartum, ePassi ja Edenred-liikuntaedut. ​Olen avoin myös uusille ideoille, joten ota yhteyttä ja kysy lisää! Löydät minut myös osoitteesta: https://www.jorikota-aho.com